Naiset armeijassa

Sivuan pikasesti keskustelua naisista armeijassa, koska ilmeisesti osa lukijoista on joko innokkaita maanpuolustajia tai sitten sen verran hulluja, että vapaaehtoisesti ovat lähdössä tähän hullunmyllyyn.

Itsellä ei hirveesti oo kokemusta varusmuijista, johtuen pioneeriaselajista, poikkeuksena tietysti RUK:n yksittäinen naispuolinen Uo Pioneerikomppaniassa, mutta heittelen jotain ajatuksia ja havaintoja tämän vuoden varrelta. Asenteen pitää olla kunnossa alusta lähtien, niinkun se varmasti monilla on, mutta tiedän pari tapausta (terveisiä vaan tykistöön) joiden mielestä vielä viimeisen palveluskuukauden aikana on aiheellista avautua siitä, miten vaikeeta naisella on armeijassa esim. käydä kusella.........

Kusella käynti.

Siinä vaiheessa kun miettii hakupapereiden postittamista sinne aluetoimiston sedille, niin kannattaa varmaan ihan oikeesti pari kertaa miettiä, että mitä odottaa palvelukselta. Jos tollaset asiat on vielä viimesten viikkojen aikana piikkinä lihassa, niin sillon ollaan kyllä väärässä paikassa.

Oon myös kuullu huhuja niinkutsustusta SSE:sta, eli Sukupuolen Suomasta Edusta (vrt. KSE). Varmasti osittain paikkansapitävä ilmiö, johtuen siitä että suurin osa VM-johtajista ja skappareista on miehiä, ja vaikka periaatteessa ollaankin vertaisia, niin tietyt siviilimaailman herrasmiessäännöt kuitenkin pätee myös vihreissä verkkareissa. Älkää kuitenkaan tuudittautuko tähän mahd. paapomiseen, vaan osoittakaa teoilla olevanne yhtä kovia jätkiä kuin ne muutkin. Naisilla on yhtäläiset mahdollisuudet edetä sotilasuralla jos vain halua riittää: RU-kurssi 242:n suoritti n.35 naista, lisäksi naisten määrä kouluttajaportaassa on jatkuvasti lisääntymässä. Jopa miehisistä miehisimmässä pioneeriaselajissa tiedän ainakin neljä naista, jotka toimivat kouluttajatehtävissä. Yksi heistä oli suoranainen esimieheni lähes koko johtajakauden ajan.

Jokatapauksessa, tsemppiä palvelukseen astuville. Pitäkää hauskaa ja ottakaa kaikki irti palveluksesta!

Ohi on ja pysyy

Niin siinä vaan kävi että meikäläisen palvelusaika Suomen sotavaltion kunniakkaassa armeijassa on ohi. 347 vuorokautta, jonka aikana meikäläisestä yritettiin koulia parempi sotilas, johtaja ja ehkä jollain tasolla ihminenkin. Ja onhan se niin, että ihminen muuttuu ja ennen kaikkee kehittyy tällasen vuoden aikana. PV on nimittäin tarjonnu välillä melko haasteellisia tehtäviä, jossa johtamis- ja organisaatiotaidot on pistetty ihan tosissaan koetukselle. Henkistä kanttia koeteltiin lähinnä Haminan päässä, kiitos tylyjen tuplaginkkujen ja vapaa-ajan valtavan määrän. Intti oli kuitenkin ehkä eniten sosiaalinen kokemus. Vuoden aikana tuli muodostettua kymmeniä ystävyyssuhteita palvelustovereiden kanssa. Mietin jälkeenpäin, että siviilimaailmassa en varmaan ikinä ois kohdannu samantyyppisiä henkilöitä, saatika tullu kaikkien kanssa yhtä hyvin toimeen, mutta kun olosuhteet ja jutut oli kaikille samat, niin mikäs siinä ollessa. Samassa paskassa oltiin kuitenkin jumissa, niin what the heck, antaa mennä vaan.

Kun TJ on tukevasti miinuksen puolella, voi muistella inttiaikaa pikkasen objektiivisemmin, kun mitä palveluksen aikana. Jälkeenpäin mietittynä onnistuin hommissani omasta mielestäni ihan kohtalaisesti. Jollain ilveellä onnistuin saamaan pataljoonan parhaan johtajan stipendin, joten sekin varmaan osaltaan kertoo hyvin tehdystä työstä. Alaisilta saadusta palautteesta pyrin ja kykenin jossain määrin kehittymään, mutta taakse jäi kuitenkin vielä paljon asioita, jotka oisin halunnu tehdä toisella tavalla. Noh, ihmisiähän sitä vaan ollaan.

Seuraavaksi kuvia viimesiltä päiviltä.

Varusteryhmät 1-4+TVÄL valmiina palautusta varten

Sotilaskodilta saatu kotiutumislahja, eli TJ-pipo

Päivystäjän ja aparin fuusio

Tylyn ynseä upseeri

Se on siinä, reserviin poistu!

Aivan lopuksi haluan kiittää loistavia palvelustovereitani, erityisesti vänr Retsua, Muhoksen myyrämiestä, kers Körkköä, Tyynelää ja Lohikoskea, aparinretkuja til the end. Myöskin toimistohomo, alik Kortelainen ansaitsee kokkoshanemaiset tuuletukset/kiitokset litterankirjoitustaidoistaan. Tylyn ynseät kiitokset myös Teknon ja PionK:n vänrikeille, sekä muille pioneeripataljoonan johtajille, mortit tuli ja annettiin vitusti runtua jeah vittu! Myöskin K242 PIONK nevöföget, puuttuva pasanen erityisesti...

Kiitokset myös tyttöystävälle/avovaimolle/mujetsulle/egelle, joka on pitäny rotia kotirintamalla ja huoltopuolen kunnossa myös lomien aikana. Kertausharjotuksia odotellessa hehehe

Eiköhän se oo siinä. Vanha lähtee, paska jää, paskasta nousee mopon pää. Jos PohPionP:n johtajat lukee tätä, niin haluan toivottaa erittäin kylmiä, pimeitä, lumisia ja vittumaisia aamuja kaikille mahdollisimman epätasapuolisesti. Paha mieli on paras mieli. Hajotkaa mortteihin.

Tylyn ynseä kunkkugonaTJwäbä3

Vaikka TJ3 saattaa tuntua vähemmän, niin silti se on enemmän kuin meidän linjanjohtajalla (2...). MUTTA ei paina näillä aamuilla.

Viime postauksesta taas vierähtäny hetki ja paljon kerenny tapahtua. Loppusota sodittiin ja tais päättyä ratkasemattomaan keltasen ja sinisen välillä. Heti loppusodan jälkeen lähettiin Vuosankaan ampumaleirille, joten seuraavista tapahtumista seuraa juttua ihan just..

Vuosanka ja reservin aurinko

Loppusodassa skenaario oli siis se, että aukit toimi keltasena, eli hyökkäävänä osastona ja muut puolusti. Siellä sitten harjotusalueella ajeltiin jääkäreiden perässä tekoilla ja duunattiin välillä pioneerihommia. Turhan paljon vihollista ei näkyny, kolmesta ammutusta laukauksesta kaks tuli kohti omia ja yks oli vahingonlaukaus ase selässä. Kokonaisuudessaan harjotuksesta jäi melko valju kuva, koska tehtävät oli vähän keksimällä keksittyjä ja ehkä turhan irrallaan kokonaiskuvasta. Mutta tällasta tää leikkisota on, onneks ei oikeesti tarvii raivailla mitään miinotteita.... Joukkueenjohtajan hommiakin pääs taas tekemään ja myös muut apukouluttajat sai nauttia sitä herkkua varsin runsaasti.

Loppusodan jälkeen lähdettiin asappina maanantaina Vuosankaan ammuskelemaan. Viikko meni lepposasti ainakin kelien puolesta: eka -33 asteen pakkaset ja heti seuraavana päivänä +3 astetta, ota siinä nyt selvää mitä tapahtuu... Räjäytettiin muutama pura, ammuskeltiin jääkäreiden kanssa ja vikana päivänä kateltiin vielä taistelumiinojen tehoesittelyt, eli melko livakka viikko. Ainoa asia mikä pilaa tämän TJ-idyllin, on valvojan ihana nakki, joka takaa sen, ettei varmasti kerkee gonahtamaan ees vikalla viikolla kun pitää sykkiä niin vitusti kouluttajien ja joukkueenjohtajien välisenä juoksupoikana, mutta on niin VITUN VÄHÄN ettei jumalauta torstain jälkeen oo enää mitään väliä millään KaiPr-asioilla. Näin se on. Gonakuitti.

Vuosanka ja -30 astetta