sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Mehtäkeikka

Mokoma ampumaleiri starttaa tosiaan huomenna, mutta onneks ei vaikuta mitenkään ylitsepääsemättömältä rastilta: hiihellään muutama kilsa tonne vanhan kunnon Kassunkurun maastoon, minne isketään teltat pystyyn ja käydään päivät ammuskelemassa. Tiistaina ammuttiin muistaakseni puolustusammunnat valosalla ja pimeällä, keskiviikkona valvontapartioammunta ja torstaina ryhmän hyökkäysammunta. Torstain ja perjantain välisenä yönä on sitten kuumottava johtajatehtävärata, jonka sisällöstä mulla ei oikeestaan oo sen tarkempaa tietoo. Varmaan hiihdellään ja välillä vedetään johtajatehtävärasteja nollat taulussa pitkin yötä. Sen jälkeen onneks takasin kassulle, lounas mukessa ja iltapäivällä ansaitulle kolmen päivän lomalle. Nää kahen päivän lomat on vähän ikäviä siinä mielessä, että perjantaina ei oikeen kerkee mitään, lauantaina kerkeis muttei jaksa ja sunnuntaina ei kehtaa kun pitää lähtee illalla takasin. Tuohon kun lyödään maaginen maanantaipäivä, eli 24 tuntia lisää, niin jopa alkaa tekemistä riittämään viikonlopulle.

Tein muuten pelimiesliikkeen ja tilasin jostain puljusta semmosen piippukäärmeen, eli Boresnaken. Aseenputsausväline, joka toimii siten että työnnetään messinkipainolla varustettu naru eka piipun läpi ja sitten vedetään narun päässä oleva, jostain kuidusta valmistettu pötkylä piipun läpi. Nopeuttaa aseen putsausta yli 9000% kun ei tarvii nyhjätä sillan ja topsipuikkojen kanssa. Ainakin teoriassa.

Katellaan taas ens viikonloppuna, sillon ehkä jopa kuvien kanssa. Pitänee nakittaa joku kaveri kuvaamaan tota pimeäammuntaa, voi nimittäin olla melkonen valoshow varsinkin jos pojat jaksaa käydä virittelemässä kunnon tulenkuvauskentät, eli pauketta ja ryskettä luvassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti