Kyllä, tämä on inttiblogi ja kyllä, tämä blogi tulee sisältämään hajoilua, kirjoilua, häröilyä, suomen kielen raiskausta, kuivaa huumoria ynnä muuta asepalveluksen sivutuotteena syntyvää hölmöilyä. Ehkä jopa kuvia. Lukemista en suosittele kenellekkään.
Syy tämän blogin kirjoittamiseen ei ole selvinnyt vielä kenellekkään, kaikista vähiten minulle itselleni, mutta ehkä haluan jakaa hajoiluni maailman kanssa, tai ehkä haluan koetella rajojani kirjoittajana. Todennäköisesti jotain tuolta väliltä.
*Seuraa kooste kutsuntapäivän tapahtumista eteenpäin*
Perkele. 15 aamua (tai 16, jos kohtapuoliin sarastava yksilö lasketaan). Heti loppiaisen jälkeenhän koittaa se kauan odotettu ja peljätty hetki kun VR:n orjavankkurit kuljettavat minut ja parikymmentä muuta kohtalontoveria KAJJAANIIN. Heinäkuussahan täältä lähetettiin Pajujärven ja Varpaisjärven osastot tiedustelemaan meininkiä ja hajoilemaan AUKiin. Jostain selittämättömästä syystä kävi siis niin, että kutsuntatilaisuudessa äijät ilmotti heti kärkeen että "joo se on pojat semmonen juttu että heinäkuulle alkaa olla semmonen tilanne että vaan vuoden äijät pääsee nyt tällä kertaa sinne". Eikä muuten päässy kaikki nekään jotka lupas olla vuoden. Tämmöstä huhua on kantautunu korviin. Liekö sitten se kuuluisa tornari... Mutta jokatapauksessa, jämäkän olonen kapteenismies kirjotteli minulle ja monelle muulle paperit tammikuulle ja nimenomaan Kainuun Prikaatiin. Rissalakin oli jo niin täynnä että sinne pääs vain ja ainoastaan urheilijapojat. Eikä nekään helpolla.
Armoton vitutushan siinä iski päälle kun oli henkisesti valmistautunu heinäkuussa lähtemään. Sopivastihan siinä olis kerenny olla vaikka sen vuoden ennen Kuopioon muuttoa ja koulun alkua. Mutta herrat päätti toisin, ja myöhemmin huomasin kyllä että eipä tässä hätiä mitiä: kevät ja kesä meni kokonaan Agrimarketin varastolla sluibaillessa ja kai siitä hommasta jotain rahaakin sai. Mainittakoon kesän huippukohtana erään lauantaipäivän kiihdytyskilpailu, ajoneuvoina Mitsubishin kaasutrukki vs. Daewoon dieselkone. Itse kisa ja sen lopputulos on sitten toinen tarina, mutta kiitokset jokatapauksessa P. Soinille hienosta urheilutapahtumasta!
Työt loppu elokuun puolivälin seutuun ja niin se tuo parempi puoliskokin sitten otti ja lähti Madridiin pariks kuukautta. Tuli sillä aikaa paiskittua varsin sopivasti hommia kotitilalla ja etenkin maattua ja hajoiltua syksyn sateisiin. Toimettomuutta on jatkunu nyt muutaman kuukauden, tosin marraskuun alusta lähtien naisseurassa. Eli mikäs tässä makoillessa.
Viimesen kuukauden ajan oon lueskellu jonkun verran armeija-aiheista foorumia
http://www.aamukampa.net/forum/ . Sisältää opettavaisia tarinoita mm. siitä, miten ei kannata vetää lärvejä iltavapailla, jonka jälkeen sitten kustaan ja/tai paskotaan punkkaan/kaappiin/käytävälle/suihkuun. Armeijassa tehdään pojista miehiä, vai miten se oli... Foorumin lukemisen lisäksi oon tässä viime päivinä alkanu valmistautua jo ihan fyysisestikin: sohvalta nousua on harkittu ja suunnitelma huonoksi todettu. Juoksukunto on täysi arvoitus, mutta uskon että pysyn kuitenkin muitten vauhdissa. Tavotteenahan ei siis ole juosta mitään kuntsareita heti ekasta cooperista, vaan tehdä semmonen suoritus johon nyt voi olla suht koht tyytyväinen (2500m, en tiedä). En siis oo tehny mitään sen kummempia treenejä armeijaa varten, normaalisti käyny pari-kolme kertaa viikossa pelailemassa salibandya. Kyllä siitä ainakin hiet saa jos ei muuta. Tietää että on jotain tehty. Varusteitakin on jo hankinnassa: merinovillakerrasto tilattiin muutama päivä takaperin (leirillä voi olla kylmä, jopa 40,2 astetta pakkasta) ja hankintareissu Kuopioon on suunnitelmissa joko välipäivinä tai heti uudenvuoden jälkeen. Hankintalistalla vielä tällä hetkellä ainakin rannekello, joka on kuulemma välttämättömyys, sekä kunnon hanskat, koska kasarmilta kantautuneen vihjeen mukaan Firman rukkasilla ei tee yhtikäs mitään!
Luomisen tuska oli kyllä yllättävän suuri tämän tekeleen kanssa, mutta onpahan saatettu maailmaan. J Ja voin melkein luvata että jutut muuttuu mielenkiintosemmiks kunhan tukka lähtee ja aamujuna alkaa puksuttaa hitaasti mutta varmasti kohti reservin aurinkoa. Kykenen verbaalisesti yliluonnollisiin suorituksiin väsyneenä ja varsinkin hajonneena. Päivitystahti ja -motivaatio on vielä pikkanen arvotus, koska 2-3 ekaa viikkoo oon kiinni ilman läppäriä. Koneen otan varmaan ekoilta lomilta mukaan, kunhan tiedän paljonko kaappiin mahtuu ylimäärästä roinaa Firman kamojen lisäks. Kuviakin koitan ottaa tällä 3,2 mpix kännykkäkameralla sen minkä joudan ja muistan, mutta todennäköisesti ne on kaikki samanlaista häröilyä niinkun muillakin. Don't get your hopes too high.
Tästä se lähtee. Tai ei vielä ihan tästä, mutta parin viikon kuluttua. Mutta blogi lähtee.
Tälle saa muuten ehdottaa nimeä jos muka keksit paremman
